Jähmeä kriisinhallinta ei tue sydäniskuriryhmien kaltaista toimintaa
Varautuva kylä -hankkeen projektikoordinaattori ja väitöskirjatutkija Heini Ruohonen miettii blogissaan, miksi viranomaiset saattavat pitää vapaaehtoisryhmiä ongelmallisina – ja miten ongelmia voisi lähteä ratkomaan. Avainasemassa ovat molemminpuolinen arvostus, luottamus ja viestintä.
Lupa- ja valvontaviraston päätös kieltää Keski-Suomen vapaaehtoisten maallikoiden muodostamat sydäniskuriryhmät on herättänyt hämmennystä – ja syystä. Vaikka sydäniskuriryhmissä on ollut kyse ensihoitoa täydentävästä toiminnasta ja niiden tavoite on ollut pelastaa henkiä tilanteessa, jossa virallinen apu ei ehdi paikalle ajoissa, viraston mukaan toiminta on ollut lainvastaista.
Kielto on ristiriidassa yhteiskunnan varautumispuheen kanssa, jossa korostetaan yhteisön ja yksilön kriisinkestävyyttä ja varautumista, ja jota tällainen ryhmätoiminta kyläyhteisölle toisi. Se herättää myös kysymyksen siitä, voiko mitään muutakaan virallista kriisinhallintaa täydentävää ryhmämuotoista auttamista olla. Kuka saa toimia, missä tilanteessa ja milloin?
Miksei yhteiskunta tue vapaasti organisoituvia vapaaehtoisryhmiä? Yritän avata aihetta kriisinhallinnan tutkimuksen näkökulmasta.
Luottamuksen puute yksi monista esteistä
Viranomaisten kriisinhallinta on pitkään perustunut niin-sanotulle ”komenna ja kontrolloi” -toimintatavalle, jossa kriisit hoidetaan yhteistyössä ennalta sovittujen, virallisten tahojen kanssa lakeja ja sääntöjä noudattaen. Näihin tahoihin kuuluvat viranomaisten lisäksi esimerkiksi Punainen Risti ja Vapepa.
On kuitenkin tavallista, että poikkeustilanteet aktivoivat muitakin toimijoita: yrityksiä, yhdistyksiä ja muita vapaaehtoisia, jotka kriisin iskiessä lähelle haluavat tehdä osansa ja auttaa. Monissa tapauksissa juuri paikalliset vapaaehtoiset ovat ensimmäisinä kriisipaikalla. He pystyvät nopeasti kartoittamaan tilanteen, päivittämään viranomaiset ajan tasalle ja täydentävät avunantoa omilla tiedoilla ja taidoilla (Whittaker ym., 2015).
Tällaisia toimijoita olivat myös sitoutumattomista vapaaehtoisryhmistä koostuvat sydäniskuriryhmät.
Monissa tapauksissa juuri paikalliset vapaaehtoiset ovat ensimmäisinä kriisipaikalla. He pystyvät nopeasti kartoittamaan tilanteen, päivittämään viranomaiset ajan tasalle ja täydentävät avunantoa omilla tiedoilla ja taidoilla.
Avuliaisuudesta huolimatta viranomaisten suhtautuminen virallisen kriisinhallinnan ulkopuolelta tuleviin tahoihin, kuten sitoutumattomiin vapaaehtoisryhmiin, vaihtelee. Etenkin jos ryhmä on ennestään tuntematon eikä viranomaisilla ole käsitystä auttajien taustoista, taidoista tai kokemuksista, ryhmät voivat näyttäytyä viranomaisille riskeinä (Raisio ym., 2023). Luottamushaasteiden lisäksi haasteita aiheuttavat auttamiseen liittyvät riskit, kuten auttajien loukkaantuminen tai henkisen kestävyyden koettelu, mutta myös koulutuksen ja tarvittavan tiedon puute (Ruohonen & Backholm, 2023).
Tässä kohtaa sydäniskuriryhmien kieltäminen tuntuu kuitenkin oudolta: ryhmät ovat olleet pelastuslaitoksen valmentamia ja ensihoitokeskus piti kirjaa valmennetuista vapaaehtoisista ja vakuutti heidät. Sydäniskuriryhmät olivat siis koulutettuja ja rekisteröityjä, luotettavia toimijoita, jolloin kaiken maalaisjärjen mukaan riskit eivät olisi toteutuneet. Silti ryhmät kiellettiin.
Arvostus, ymmärrys ja yhteinen kokemus ongelman ratkojina
Ongelma tuntuu olevan siinä, että sydäniskuriryhmissä oli kyse ryhmistä. Jos auttajat olisivat yksittäisiä ihmisiä, joilla on hätätilanteessa vastuu ja velvollisuus auttaa, ongelmaa ei olisi.
Sydäniskuriryhmissä on valtava potentiaali: ne ovat hyvä esimerkki siitä, miten kehittää vapaaehtoistoimintaa, jossa ei ole välttämätöntä kuulua johonkin yhdistykseen. Se havainnollistaa uusia aktivoitumisen tapoja, joka samalla kehittää kylien yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta, mikä puolestaan tukee yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja viranomaisten työtä.
Haasteena on kuitenkin se, että viranomaisten kriisinhallintaa ohjaavat jähmeät lait, säännöt ja periaatteet eikä uusien rakenteiden ja ryhmien hyväksyminen käy tuosta vain. Miten siis toimia, jotta sydäniskuriryhmien (toivottavasti vain hetkelliseltä) kohtalolta voitaisiin välttyä?
Yhteistyö vapaasti organisoituvien vapaaehtoisten kanssa vaatii ennakoivaa suunnittelua, aktiivista viestintää ja yhteisiä harjoituksia, mutta ennen kaikkea molemminpuolista uskallusta luottaa ja kokeilla uusia auttamisen muotoja.
Parhaimmassa tapauksessa viranomaisten ja vapaaehtoisryhmien välille löydettäisiin tasapaino sääntöjen ja lakien noudattamisen sekä vapaammin organisoituvan vapaaehtoistoiminnan välillä. Strategioita on monia, huomattiin suomalaisessa tutkimusraportissa, jossa tarkasteltiin spontaanien vapaaehtoisten hyödyntämistä maanpuolustuksessa. Samassa raportissa todetaan, että ulkopuolisten ryhmien hyväksyminen osaksi kriisinhallintaa ”edellyttää viranomaisilta suurinta mukautumista ja valmiutta astua ulos totutuista toimintamalleista” (s. 27, Raisio ym., 2026).
Mukautuminen ei vaadi suuria eleitä, vaan kyse on pienistä askelista. Olennaista olisi, että viranomaistahoilla osoitettaisiin kiinnostusta ja arvostusta tällaiselle toiminnalle, jonka tavoitteena on täydentää kriisinhallintaa, ei korvata sitä. Yhteistyö vapaasti organisoituvien vapaaehtoisten kanssa vaatii ennakoivaa suunnittelua, aktiivista viestintää ja yhteisiä harjoituksia, mutta ennen kaikkea molemminpuolista uskallusta luottaa ja kokeilla uusia auttamisen muotoja.
Luottamusta on rakennettava nyt, jotta viranomaiset voivat tulevaisuuden kriisitilanteissa hyödyntää kaikenlaisten vapaaehtoisten apua – ei vain harvojen ja valittujen.
Lähdeluettelo
Raisio, H., Puustinen, A., Wiikinkoski, T., Valtonen, V. & Lindell, J. (2023). Hähmäinen ja historiaton? Neljäs sektori ilmiönä ja käsitteenä turvallisuustoiminnan kontekstissa. Hallinnon Tutkimus, 42(1), 56–69. https://doi.org/10.37450/ht.119579
Raisio, H., Niemi, T., Puustinen, A., Valtonen, V., Sederholm, T., Kosonen, J., Vaahtera, S., Jalonen, H. (2026) Spontaani vapaaehtoisuus maanpuolustuksessa. Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan julkaisuja, 2026:5. ISBN PDF: 978-951-663-467-1
Ruohonen, H. & Backholm, K. (2023). A matter of trust: How to include digital volunteers in crisis management. Journal of Contingencies and Crisis Management, 31, 843–852. https://doi.org/10.1111/1468-5973.12484
Whittaker, J., McLennan, B. & Handmer, J. (2015). A review of informal volunteerism in emergencies and disasters: Definition, opportunities and challenges. International Journal of Disaster Risk Reduction, 13, 358–368. https:// doi.org/10.1016/j.ijdrr.2015.07.010
Lue aiheesta lisää
Tutustu myös tähän
Yhteistyötä eri toimijoiden kesken voidaan tehdä monissa asioissa: varautumisen suunnittelussa, käytännön toiminnassa, häiriötilanteiden viestinnässä, harjoituksissa ja koulutusta järjestämällä.
Kylävara-blogit tarjoavat lisäevästystä Kylävaran työkalupakkiin. Onko sinulla mielessä Kylävaraan liittyvä aihe, josta haluaisit kirjoittaa? Ota yhteyttä: